...tulee aina sellainen olo, jolloin toivon, että olisi lapsia. Se alkaa aina perjantaina, kun tulen töistä. Perjantait teen tarkoituksella vain kuusituntista päivää, jotta ehdin tekemään kaikki valmistelut viikonloppuun. Kuten siivota. Perjantaina useimmiten myös syödään ensimmäistä kertaa viikolla eka lämmin ateria yhdessä kotona. Silloin tulee vahvasti mieleen ne perjantait kotona. Odotetaan isää kotiin, ja sitten alkaa Viikonloppu. Perheen oma aika. Tehdään asioita yhdessä, mennään mökille, mummolle tai pyöräilemään, kaikki yhdessä. Ainoat hiljaiset ja rauhalliset hetket on lounaan jälkeen, koska isä haluaa nukkua päiväunet, ja muiden pitää olla hiljaa. Pääsääntöisesti me ei oltu koskaan hiljaa. Ja isä luovutti nukkumisen suhteen puolen tunnin päästä. Sitten se joi kahvia äidin kanssa, ja rehasivat meidät kakarat pihalle tekemään jotain energiaa kuluttavaa. Varmaan sen takia, että saavat olla rauhassa illalla, kun nukutaan.

Viikonloput on jotenkin pyhiä. En voi sietää sitä, että Koti-insinööri tekee töitä viikonloppuisin. Harvoin se tekeekään, minä teen viikonloppuja välillä koko kuukauden putkeen. Mutta se on oma valintani. Olen just näin itsekäs. Tänäänkin olin töissä neljä tuntia. Koti-insinööri on hakemassa uutta autoa Helsingistä. Raivostuttavaa. Eikä oikeesti mitään syytä.

Itse olen "uudesta" autosta ihan yhtä innoissani kuin hänkin. En myönnä sitä ääneen. Jonkun tässäkin ruokakunnassa pitää huolehtia ekologisesta elämäntavasta. Ja oikeesti me ei tarvita sellaista isoa, paljon kuluttavaa ja saastuttavaa autoa. Mutta mikäs minä olen sanomaan, itse ajan melkein tuhat kilsaa viikossa pelkkiä työajoja nykyään... Sepä on ekologista, varsinkin maassa, jossa on työttömyyttä. Ehkä minä vaan olen korvaamaton..(hymähtelee itsekseen).

Tulin kaksi tuntia sitten töistä. Nyt olen tyhjentänyt viinipullon, ja olen päissäni kun ankka. Odotan, että jotain tapahtuisi. Surullista.